Lungi jälleen Norjan avointen mestari
19.11.2011


Ville Lång lunasti lupauksensa ja kukisti finaalissa tanskalaisen Emil Holstin kolmen vartin taistelun jälkeen lukemin 19-21,21-11,21-10. Tämä oli jo 11:s kerta, kun Lungi nappasi kv. turnausvoiton – ja toinen mestaruus Norjan avoimissa.
"Tulihan se sieltä! Nyt on hyvä fiilis. Kyllä se kova työ joskus tuottaa tulostakin. Matsin alussa mulla oli väärä taktiikka ja annoin kaiken lisäksi vielä hyvän johdon lipua käsistäni, joten eka erä oli lopulta katastrofi. Oli vaikea hallita palloja, kun ne olivat tänään paljon nopeammat kuin eilen. Onneksi sain kuitenkin hallittua vähän lyöntejä ja nostoja pelin edetessä. Toisessa ja kolmannessa erässä peli oli sitten ihan ok: sain kaveria liikuteltua hyvin kulmasta toiseen eikä hän sitten oikein jaksanut siihen juoksuun lähteä mukaan ja rupesi vielä tekemään virheitä tasaiseen tahtiin... Lopulta tulikin melko varma voitto", uunituore mestari sanoi palkintoseremonian jälkeen ja riensi punttisalille.
Lauantain välierissä Lungi oli voittanut hollantilaisen Dicky Palyaman ja edennyt sunnuntain loppuotteluun itseluottamusta uhkuen.
"Nyt oli mahtava peli... Eka matsi täällä Oslossa, missä hengästyin oikein, mutta nyt menikin sitten saman tien hyytymisen puolelle. Aika rankkoja palloja heti alusta asti ja minä olin pässi narun päässä, joka juoksi palloja kiinni. Ei oikein näyttänyt tokan erän jälkeen hyvältä.
Onneksi sain kasattua voimat, ja sitten kolmas tulikin hyvästi himaan hyvien hyökkäyksien ansiosta.
Sunnuntaina nuori danski vastassa finaalissa. ilmeisesti aika samanhenkinen pelaaja kuin mä: tykkää puolustaa ja on hyvä siinä. Joten ei hyökätä tyhmästi vaan omalla ympäri kenttää -pelillä lähetään kalastelee virheitä tai sitten hyydytetään se – jompikumpi tapahtuu, mutta mä tulen voittamaan, olen siitä täysin varma", Lungi kommentoi voittoisan välierän jälkeen.
Perjantain peleissä Lungi sai maileja mittariin aika kiitettävästi, kun molemmat matsit venyivät kolmieräisiksi. Lungi kertoi pelanneensa kuin känninen apina, mutta onnistuneensa voittamaan ottelun tärkeimmät pallorallit. Lauantain puolivälierä kulki jo paremmin.
"Ihan hyvä fiilis. Nyt meni paljon paremmin peli kuin eilen, joten ei tässä mitään hätää ole, kun on voitto alla viimeisestä pelistä Dickyä vastaan. Koitetaan tehdä hommia vaan kovasti. Tiukka peli on varmasti tulossa", Lungi kommentoi ennen välieräpeliään hollantilaista Dicky Palyamaa vastaan.
Turnauksen tulospalvelu: http://www.tournamentsoftware.com/sport/draw.aspx?id=052B9509-9FE0-4D3D-...
