Ville Lång

Suomen mestari 2005,2006,2007,2008,2009,2010

05.02.2010

Ville Lång voitti kuudennen peräkkäisen Suomen mestaruutensa miesten kaksinpelissä. Tämänkertainen voitto heltisi näytöstyyliin ja erätappioitta. Vastustajien saamat eräpisteet jäivät 4-15 pisteen haarukkaan. Finaalissa Lång kukisti Eetu Heinon 21-15,21-15.

"Pojat voivat taas vuoden treenata ja yrittää sitten uudestaan", kommentoi mestari, jonka kevätkauden kuntopiikki on tähdätty EM-kisoihin Manchesterissa.

Välierissä Lång murskasi Kasper Lehikoisen 21-15,21-4. Ensimmäinen erä ratkesi lähinnä Lehikoisen hermoiluun, mutta toisessa erässä Lång järjesti todellisen show'n. Pari haamupelastusta, nerokkaat ristinostot ja näyttävät rystysmashit saivat katsojat haukkomaan henkeään, mutta toivat myös huikeita tehoja.

"Lungi on esiintynyt viikonloppuna hyvällä asenteella ja tulos on ollut sen mukaista. On aivan selvää, että hän on SM -kisoissa parhaalla pelillään aivan omassa kastissaan", totesi nuorten Olympiavalmentaja Vellu Melleri välierien jälkeen.

Lång voitti SM -tuplan ensimmäisen kerran 23 vuoteen, kun hän kaksinpelin lisäksi saalisti myöskin nelinpelimestaruuden yhdessä ÖIF:n Mikko Vikmanin kanssa. Vastaavaan on viimeksi pystynyt Pontus Jäntti vuonna 1987.

Turnauksen tulospalvelu; http://www.tournamentsoftware.com/sport/draw.aspx?id=42B63401-F86E-4984-...