All England
04.03.2009
Terveeks kaikille!
Nyt vois olla hyvä hetki päivittää taas sivua mun osalta.
Oon juuri nyt Englannissa pelaamassa All England kisaa. eka matsi on noin 4 tunnin päästä ja arpa on tosi kiva, joten innolla odotan matsia.
Eilen siis saavuin tänne Englantiin, en ilmeisestikään aivan suorinta reittiä kylläkään kun kävin eilen 4 eri maassa. myöhästyin ekalta jatkolennolta joten oli syytä vielä köpiksestä koukata damin kautta birminghamiin:) tällainen täydellinen epäonnistuminen tuntuu olevan mahdollista ainoastaan SAS lentoyhtiölle, joten tästä eteenpäin yritän välttää kaikin keinoin SASsia.
no pääsin siis "hienosti" tänne birminghamiin iltasella noin 4 tuntia myöhemmin kun olisi pitäny, noh odotettuani laukkuja 15 min tajusin että tottakai laukut on varmaan dubaissa tai unkarissa tai no missä lienevätkään, minne SAS on keksinyt ne lähettää. ei muuta kuin katoamisilmoitusta tekemään:) no tottakai kuljetusta kentältä ei enää ollut kun olin ilmoittanut tulevani hieman aikaisemmin, joten taksilla vaan hotellille.
No onneksi toistaiseksi vaikeudet on loppuneet ja asiat ovat sujuneet hienosti. menin aamulla hallille ja etsin yonexin varaston ja siellä olikin valmiina vaatteet painatuksilla valmiina, ja kengät ja laukut ja mailat sain myös niin voin pelata:)
eli nyt oikein hieno fiilis päästä areenalle ampumaan isoja pommeja taas;) Ja mikäs siinä pelatessa, kun ranking on all time highest!28! hieno fiilis vaikkei puhutakaan kauhean korkeasta rankingista, antaa se uutta puhtia ja uskoa tekemiseen, viime keväisten vaikeuksien jälkeen.
pitäkäähän peukkuja tämän päivän peliä varten;)
terveisin lungi
